Liljat

Zero Gravity Company
pe 27.9. 19:00

Liljat on siirtymä. Ulkopuolisuuden koettelemus. Teos hajonneista unelmista. Se on sooloteos minulle, mutta näyttämöllä teoksen esittävät kanssani kolme sijaistani.

Liljat-nykysirkusteos pureutuu muutoksen ja menetyksen teemoihin. Teos on oodi kuolemalle, hymni katoamiselle – niille ihmisille, jotka taistelusta huolimatta häviävät. Niille ihmisille, joiden tarinan päätteeksi ei voiteta mitään.

Teoksen edetessä näyttämökuva täyttyy väreistä ja kukista: kiertokulun kukoistamisen hetkestä. Näyttämöllä nähdään nuorallatanssia, tanssia, fyysistä komiikkaa, livemusiikkia ja hiljennytään ihmisyyden äärelle. Teos on täynnä elämää, punk-asennetta ja sen aikana otetaan niskalenkkiote monista haasteista. Ymmärtämisen rinnalla antaudumme toivon mahdollisuudelle.

”Minulle aika on olemassa käsitteinä ennen ja jälkeen. En tiedä ihan tarkalleen, missä raja kulkee. Tiedän vain, että ennen tuntuu minussa liikkeenä, spiraaleina, hyppyinä – ilmana jalkojen alla, vapautena. Jälkeen pursuaa muistoja minusta, siitä mitä olisi pitänyt olla, oli tulossa, mitä kohden olin menossa. Jälkeen on ikävä, yksinäisyys ja suru” -ohjaaja Reija Tapaninen

Teoksen liput kaupunginteatterin lipunmyynnistä tai teatterin lippu.fi sivulta

Kuva: Janne Pietiläinen

  • Ohjaaja/esiintyjä: Reija Tapaninen
  • Säveltäjä/muusikko: Joonas Pehrsson
  • Valosuunnittelija: Kauri Klemelä
  • Nuorallatanssijat: Netta Lepistö, Saana Peura ja Heidi Miikki

Paikka / Venue:

Jyväskylän Kaupunginteatteri,
Vapaudenkatu 36, Jyväskylä
Kartta / Map →

Liput / Tickets:

20/15€, lippu.fi