Ammattilaistyöpaja

Johanna Nuutinen
la 28.9. 12:00

Työpajassa keskitytään kehollisen mielikuvituksen herättämiseen sekä liikkeen nautinnon ja virtaavuuden kokemiseen. Kurssipäivät koostuvat tai chi pohjaisista harjoitteista, joiden avulla herätämme energian virtauksen kehossa, kehon keskustaa ja takatilaa vahvistavista harjoitteista sekä kehon artikulaatiota lisäävistä improvisaatiotehtävistä, joiden kautta luomme yhteyden läsnäolevaan, nautinnolliseen ja kehollista mielikuvistusta avaavaan liikkeeseen. Työskentelemme kohti vahvaa, virittäytynyttä, aistivaa, dynaamista ja tarkkaa kehollisuutta, jossa esiintyjän tietoisuus sekä sisäisestä että ulkoisesta maailmasta ovat läsnä.

Johanna Nuutinen on helsinkiläinen tanssitaiteilija. Hän on ohjannut omia teoksia elokuvan ja näyttämöteosten muotoon visuaalisten ja esittävien taiteiden yhtymäkohdissa vuodesta 2011. Vuonna 2002 Johanna sai kiinnityksen Suomen Kansallisbalettiin, jossa hän tanssi useiden teosten solistisissa rooleissa. Vuodesta 2017 hän on työskennellyt freelance taiteilijana.

Taiteellisessa työssään Johanna käsittelee tällä hetkellä aistikokemuksia, sekä metamorfoosin, kestävyyden ja kestollisen esityksen teemoja monitaiteellisissa konteksteissa. Hänen viimeisimpiä teoksiaan ovat mm. IRIS – Tanssia ihmisyyden säröissä (2017), sekä ANON – The Act of Waiting (2018). Vuodet 2017-2019 Johanna työskentelee Suomen Kulttuurirahaston taiteilija-apurahalla.

Kuva: Tuukka Koski

Paikka / Venue:

Puistokoulun tanssisali,
Puistokatu 7-9, Jyväskylä
Kartta / Map →

Liput / Tickets:

45€

Kesto / Duration:

3h