• Tanssin Aika -festivaali Jyväskylässä 26.-29.9.2018

Tanssitaiteen monimuotoisuus näkyi vuoden 2017 Tanssin Aika -festivaalilla

Tämän vuoden monipuolinen ohjelmisto ja oheistapahtumat onnistuivat tavoittamaan eri ikäryhmät hyvin laajasti. Festivaali onnistui kasvattamaan kokonaisyleisömääräänsä 3000:een katsojaan. Erityisesti Tanssin Aika tavoitti uusia yleisöjä Jyväskylän keskustassa sijaitsevalla Tanssia lasikontissa –ilmaisohjelmalla, jossa esiintyivät tanssitaiteilija Helena Ratinen ja Nollapiste-kollektiivin Tanhu-teos.

Loppuunmyytyjä esityksiä olivat koreografi Jenni Kivelän Kylli-koira ja elämisen sietämätön kepeys Huoneteatterilla, joka houkutteli päiväkoti-ikäisiä sankoin joukoin paikalle. Lisäksi tanssiryhmä Off/Balancen Lapsuudenystävä keräsi täydet katsomon Galleria Hoppaan. Nuoret ja nuoret aikuiset löysivät katutanssivaikutteista ammentavien Cleva Crew:n ja Urban Movements Companyn esitykset. Milla Virtasen ja Jaakko Toivosen kilpatanssin maailmaa käsittelevä teos Blackpool houkutteli Aalto-saliin lähes täyden katsomon yleisöä. Eniten katsojia keräsi Jyväskylän kaupunginteatterin suurella näyttämöllä esitetty Kinetic Orchestran Animals.

Jyväskyläisten kulttuuriaktiivisuus jaksaa aina yllättää ja ilahduttaa. Se näkyy avoimena suhtautumisessa maailmaan ja sitä kautta myös taiteeseen. Esitysten lisäksi ollaan aidosti kiinnostuneita myös teosten ja taiteilijoiden lähtökohdista.” –Antti Lahti, Tanssin Aika –festivaalin taiteellinen johtaja.

Seuraava Tanssin Aika –festivaali järjestetään Jyväskylässä 26.-29.9.2018. Tanssin Aika –festivaalin järjestää Keski-Suomen Tanssin Keskus ry.

Bookmark the permalink.

Vastaa